11.8.2013

Kameran kätköistä

Vaikka kaikki kuvat menivätkin koneen huollon mukana, niin kameran muistissa oli onneksi jotain jäljellä. Sieltä löytyi tällainen kesäinen setti joka valmistui jo alku kesästä. Pipo on itse asiassa valmistunut jo keväällä, mutta pääsi tähän mukaan kun oli samasta kankaasta. Hauvakankaan osto paikkaa en muista. Velour on kestovaippakaupasta. Paidan kaava oli kai Ottobren kesä numerosta Shortsit on muistaakseni saimi alunperin, josta muokkasin shortsit.




Saas nähdä vieläkö kamerasta löytyy muita vanhoja kuvia.

7.8.2013

Pari muuttujaa

Blogi on ollut hiljainen. On ollut vähän teknisiä ongelmia. Tietokone hajosi ja oli huollossa tovin. Kaikille kuville, jotka ompeluksista oli jo koneella sai heittää hyvästit. Joitakin jäi onneksi kameraan. Jotain hyötyä myös siitä että on laiska laittamaan kuvia koneelle. ;) Lisäksi ompelukoneet ovat olleet hieman tauolla, koska en ole yksinkertaisesti ehtinyt ommella mitään, vaikka tarvetta olisi.

Surautin lahjaksi tällaiset mekot.








Kaavat on Ottobre 3/13 pienin muutoksin. Raidat on Majapuulta ja bambi on Paapiin bambia (osto paikkaa en muista enää). Sain hienoja sovitus kuvia kauniista neidoista mekkoset yllään.




Ideoita olisi päässä vaikka kuin ja materiaalistakaan ei ole pulaa. Jospa kohta ehtisi jotain taas tehdäkin. 


Edit Sen vielä unohdin laittaa, että olen saanut kivoja tunnustuksia ja haasteita, mutta konerikon vuoksi ne on jäänyt laittelematta blogiin. Kiitos kaikille! Yritän ehtiä niitä laitella. :)