11.8.2013

Kameran kätköistä

Vaikka kaikki kuvat menivätkin koneen huollon mukana, niin kameran muistissa oli onneksi jotain jäljellä. Sieltä löytyi tällainen kesäinen setti joka valmistui jo alku kesästä. Pipo on itse asiassa valmistunut jo keväällä, mutta pääsi tähän mukaan kun oli samasta kankaasta. Hauvakankaan osto paikkaa en muista. Velour on kestovaippakaupasta. Paidan kaava oli kai Ottobren kesä numerosta Shortsit on muistaakseni saimi alunperin, josta muokkasin shortsit.




Saas nähdä vieläkö kamerasta löytyy muita vanhoja kuvia.

7.8.2013

Pari muuttujaa

Blogi on ollut hiljainen. On ollut vähän teknisiä ongelmia. Tietokone hajosi ja oli huollossa tovin. Kaikille kuville, jotka ompeluksista oli jo koneella sai heittää hyvästit. Joitakin jäi onneksi kameraan. Jotain hyötyä myös siitä että on laiska laittamaan kuvia koneelle. ;) Lisäksi ompelukoneet ovat olleet hieman tauolla, koska en ole yksinkertaisesti ehtinyt ommella mitään, vaikka tarvetta olisi.

Surautin lahjaksi tällaiset mekot.








Kaavat on Ottobre 3/13 pienin muutoksin. Raidat on Majapuulta ja bambi on Paapiin bambia (osto paikkaa en muista enää). Sain hienoja sovitus kuvia kauniista neidoista mekkoset yllään.




Ideoita olisi päässä vaikka kuin ja materiaalistakaan ei ole pulaa. Jospa kohta ehtisi jotain taas tehdäkin. 


Edit Sen vielä unohdin laittaa, että olen saanut kivoja tunnustuksia ja haasteita, mutta konerikon vuoksi ne on jäänyt laittelematta blogiin. Kiitos kaikille! Yritän ehtiä niitä laitella. :)

2.5.2013

Vauvalle

Vauvan vaatteet ovat aika poikamaisia isoveljen jäljiltä ja tyttövaatteita pitää aina tehdä lisää kun aikaa vaan on. Tällainen setti syntyi, kun kerrankin suunnittelin kaikki alusta loppuun. Tosin sydämien tilalle olin ajatellut ensin leppäkertut, mutta mustaa taustaa vasten ei pystynyt leppiksiä applikoimaan niin punaisestahan tietty tuli ensimmäisenä mieleen sydän.

 Tällainen setti siitä tuli




Paita Ottobre 6/11





Housut Ottobren 1/12 kaavalla


Pipo  ilman kaavaa saksittu summassa






Tähän sopi niin kivasti kisutrikoo niin siitä vielä tein kesäksi lyhythihaisen bodyn vähän sitä sun tätä kaavaa hyvksi käyttäen ja omia juttuja sekaan heittäen. (Kuva vähän hassu. Ei tuo alaosa ole oikeasti tuollainen kiemura)







1.5.2013

Tylliä tylliä

Tylliprinsessaunelma on jäänyt bloggaamatta viharakkaussuhteen vuoksi ehkä. Juu tämän teossa sain kulumaan aika kauan ja ei tulllut ihan sellainen, kun ajattelin edes. Mutta tulipahan tehtyä. Kun sain tämän valmiiksi vannoin etten enää IKINÄ tee mitään vastaavaa. No joo nyt jo tekis mieli kokeilla taas. Lyhyt se on tuo ihmisen muisti. ;)



25.4.2013

Sydämeni

Majapuun sydän neulos. Se kun ilmesty sitä oli PAKKO saada. Komessa värissä sitä hamstrasin, vaikka ei ollut mitään erikoista visiota. Aika pian kuitenkin tiesin, mitä aion tehdä ja heti kun sain vähän omaa aikaa, niin surrur kuopukselle ja keskimmäiselle jumpsuitit ja itselle pystykaulus paita. Resorit on tietysti samoja värejä ja majapuulta myös.



Huput vuoritin yksivärisellä trikoolla jotka sattuivat löytymään kätköistä (taitavat olla Royal-tuotteelta). Molemmissa kaavan ottobre jumpsuit. Isomman kaavaa vähän muokattu. Metriketjut Kestovaippakaupasta.








Mätsäävä pipo piti tietysti tehdä. Tmä raitatrikoo myös Majapuulta.

 





Omasta paidasta tuli vähän suuri. Tässä iässä, kun kasvu ei enää suuntaannu ylöspäin, niin ei enää sitä kasvunvaraa halua. ;)Vähän hassut kuvat tuli. Paidassa siis piilovetoketju raglansaumassa. Pitääpä yrittää muistaa ottaa kuva myös avonaisesta kauluksesta (joka siis aukeaa kainaloon asti).


12.4.2013

Niin ihanan pehmeää

Vauvan vaatteet on vaan niin ihania pikkuriikkisiä. Vihdoinkin raaskin saksia ihanan Ikasyrin kalastavat karhut. Tämä on ollut jemmassa jo tovin, kun en ole raaskinut leikata, kun on niin ihana kuosi.



Tälle tein kaveriksi joustofroteesta Ottobre 1/2012 Little Houses housut ja Ikasyrin ihanan pehmeästä leijonasta toisen bodyn.




Itsekään en jäänyt ilman pehmeyttä. Tämäkin uskomattoman pehmeä trikoo on Ikasyriltä


Tein taas tuollaisen aukon selkään, mutta pienemmän ja lisäsin tällä kertaa pinkin napin piristämään. Nappi oli puinen ja enpä ollut ajatellut asiaa loppuun asti ja pinkki maali rapisi kivasti pois ekassa pesussa.

7.4.2013

Mekkoja mekkojen perään

Mä niin rakastan ommella mekkoja. Tämän ensimmäien kangas on Eurokankaasta.




Toinen on ihanaa Ikasyrin sydäntä pitsireunuksin




 Ekan kaava on ihan omasta päästä ja alempaan on vähän otettu mallia jostain ob:n kaavasta. Toinen taitaa olla kokoa 56 ja toinen 62.