30.4.2012

Nimen juhlaa

Suvun pienimmän kasteen juhlaa vietettiin ja täti väsäsi lahjat tietysti itse. Uusimmasta ottobresta valmistui huppari. Kangas on odottanut hyllyssä jo kauan, että tekisin meidän pojalle siitä hupparin ja taisihan tuota sen verran jäädäkin. Tosin hupparia ei tästä enää huvittaisi tehdä, kun kuvioiden kohdistaminen tämän kankaan kanssa tutui mahdottomalle! Jopa edessä on ihan linja-auto vinksin vonksin. Lisäksi hupusta tuli ihan järjettömän suuren näköinen!



Lisäksi tein housut taas vähän kaavasekamelskalla. Näiden kankaat on kvk:sta.



Värithän ei täsmää yhtään, joten settiä tästä ei varsinaisesti tullut. Ei ollut yhtään yksiväristä velouria, joka sopisi hupparin kanssa, niin piti tehdä sitten ihan eripariset. Lisäksi tein tuttinauhan, joka myös on ihan omaa lajiaan. Mikään ei siis mätsää, mutta erikseen voi mennäkin, kunhan pikkuinen herra kasvaa vaatteisiinsa ensin. :)

Kakun koristeineen vielä väsäsin pikaisesti juhliin. Kakku on gluteeniton.



2 kommenttia:

  1. Kivan näköinen tuo huppari, siitä olisin mielelläni nähnyt pari muutakin kuvaa. Ja kyllä niitä eriparisia vaatteita aina tarvitaan! Onnea Pienelle nimen saajalle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) En tajunnut ottaa enempää kuvia. Voihan harmi.

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit. :)