11.7.2012

Applikaatio innostus

Innostuin tekemään applikaatioita. Kerrankin ne onnistui ja jäi sellainen kutina että näitä lisää. Ensin tein shortsit joihin eksyi kameleontti. Tämä kameleontti vaan putkahti kun kuvaa mietin ja se passasikin shortseihin paremmin kuin hyvin. Pitihän kameleontin saada seuraa, niin seuraksi lenteli kärpänen. Kaava näissä oma ja shortsien kangas kvk:sta.




Mihin tarvitsee kaksi etuosaa ja neljä paria halkiovaroja. Epäonnen huppariin. Tämän kasaamisessa kaikki pisti hanttiin. Piti välillä ihan tarkoituksella pitää ajaustauko. Applikaatio onnistui tässäkin kivasti. Tosin värivalikoima oli aika suppea ja lankojen värejä oli vielä vähemmän.




Huppuun tein pienet korvat kaavasta poiketen.

 

Takana kenguru poikasineen.


Himpun iso tämä vielä on. Kaavana Ottobren mäyrä  ja kangas samaa kuin shortseissa.

Lisäksi olen saanut taas tehtyä itsellenikin jotain. Edellisen tunikan kaavalla ompputunika.






Aiemmin mainitsinkin että meidän perheessä on keliaakikko. Saimme Semperiltä ,tällaisen ihanan paketin.




Meidän 10v keliaakikko innostui erityisesti kekseistä. Hyviä olivat kuulemma ja sen uskon, koska paketti ei kauaa kestänyt. En malta odottaa, että pääsen kokeilemaan tuota leipäjauhoa. Mitähän muuta leipoisin. Semperiltä on kuulemma ilmestynyt myös jotain "valmisruokia". Sellasia olenkin odottanut. Toivottavsti valikoimiin tulee italianpata tyylisiä ruokia, kiireisten harrastepäivien varalle. Sellaisia 10v osaisi itsekin tehdä nopeasti nälän yllättäessä.

4 kommenttia:

  1. Kivoja applikaatioita! Shortsit on hauskat ja huppari tosi hieno! Noi korvat on tosi hauska lisäys! :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana huppari ja kivoja applikaatioita! :)

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit. :)