7.10.2012

Tein sen!

Tartuin haasteeseen kauhuissani. Olen vältellyt takin tekoa kuin ruttoa. Se on niin vaikeaa ja kamalaa. Olihan siinä omat haasteensa, niinkuin kaikessa uudessa, mutta tein sen. Kaava ei ehkä ollut paras näille materiaaleille, koska hihoista tuli hiukan ahtaat, mutta ei kauppatakin alla paljoa tarvitse ollakaan vaatetta. Jos joku vielä epäröi takin tekoa, niin rohkeasti vaan puuhaan. Ei tämä niin tämä niin vaikeaa ja kamalaa ollutkaan! Päälikangas on Ikean ja vuori on äidin kätköjen tikkivanuvuori ja vetoketjun olen joskus tilannyt Royalilta. Resoriksi valitsin valkoisen. Kaavana ob 6/2011 Reindeer Safari, johon lisäsin resorit hihoihin. Himpun olisi saanut olla myös pidempi, vaikka taisin tehdäseuraavan koon pituudella




Taakse valitsin puput ja peuran.




Ja eteen valitsin ketun.

Sain jopa pari sovituskuvaa napsittua. Helppoa se ei ole tuon ikäisen kanssa, kun ei jaksaisi millään olla paikallaan, kun äidillä on niin hidas kamera. Tässä pahtaiten onnistunut.


Lisäksi tein ihanasta norsukankaasta taas jotain. Nyt paita pääsi neppilista paidaksi. Ensimmäinen versio samasta kankaasta sai listan sivuun. Toisella kertaa sain sen keskelle. :D Kangas Ikasyriltä. Kaava Ob 1/2012



Kaveriksi paita sai haalarihousut. Näissä oma kaava. Kangas on Hannan kankaan sinapin värinen joustofrotee.





Tunnelmallista syksyä kaikille!

12 kommenttia:

  1. No mutta takkihan on aivan mainio! Hyvä sinä! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana takki! Hienoa, ja iso tykkäys kaiken uuden uskaltamiselle ja siinä onnistumiselle :) minähän en ole vielä takkia saanut aikaiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Kannattaa nähtvästi aina vaan kokeilla uutta. Jotkut asiat voikin olla ihan kivoja. :D

      Poista
  3. Niin joo, ja onhan tuo norsusettikin tosi makea!

    VastaaPoista
  4. Mukavuusalueelta poistuminen tuntuu niin mahtavalta ku tuloksena on jotain näin onnistunutta! Hienot on myös nuo haalarit, täytyypä tehä jotain samantyyppistä :) Pää täynnä ideoita mutta koskas ehtis tehä kaiken mitä haluais :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Sama tunne välillä, että ideoita riittää, mutta aikaa ei. :D

      Poista
  5. Oih, tykkään tosi paljon tuosta takista, ihan mahtava! :) Mulla on kans tarkotuksena tehä tuohon haasteeseen pojalle takki tuosta samasta kankaasta, mutta en tiiä uskallanko yrittää :D Ihana on myös tuo norsusetti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Uskallat ehdottomasti! Ei se sitten niin vaikeaa ollutkaan. Omassa päässään vaan suurentelee asioita turhaan. :D

      Poista
  6. Mahtis takki ja ihanan "retrokas" ronsusetti :)

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit. :)