11.11.2011

Talvea odotellessa

Tiistaina, kun lähdimme pienimmäisen kanssa aamutuimaan kotoa, oli maa komeasti kuurassa. Oli kyllä kaunista. Olin jo aiemmin miettinyt tekeväni korvallista hattua, kun edellistalven malli oli hieman huono. Piti olla sellainen nopea väli homma. Sain kuitenkin jopa ratkojan poikki tätä tehdessä. Valmistui silti suhteellisen nopsaan. Aloin piirtämään kaavoja kun muuperhe lähti omilleteilleen ja kun palasivat oli hattu valmis.

Kangas on Eurokankaasta ja fleece vuori Kestovaippakaupasta. Velour on muistaakseni Kangastukusta. Taustana ekassa Royaltuotteesta tilattu ihana metsä trikoo. Meinasin jäädä ilman, mutta onneksi siellä oli ylimääräinen metri! :)











Joululahjoihin pääsin sen verran käsiksi että leikkasin kankaat yhteen yläosaan. Kun alkoin ompelemaan applikaatiota, niin huomasin, etten omista minkäänsortin vaaleanpunaista lankaa. Eli seuraavaa kertaa jäi odottamaan. Jännittää hirmuisesti tehdä toisille, kun haluan jäljen hipovan täydellisyyttä silloin. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit. :)