22.6.2012

Lahjuksia

Kolme mekkoa olisi tarkoitus ommella kolmelle tytölle syntymäpäivälahjaksi. Häpeäkseni joudun myöntämään, että yhden syntymäpäivät oli jo ajat sitten. En vaan ole ehtinyt ompelemaan mitään, niin lahja on sitten vähän myöhäinen lahja. Kaksi ensimmäistä on jo valmiina. Toinen on Ikasyrin leppistrikoosta. Toisenkin oli tarkoitus tulla siitä, mutta kangas ei rittänyt niin piti kaivaa jotain muuta kangasta. Hirveästi ei ole tyttö kankaita, mutta löysin kivaa punavalkoraidallista trikoota. Tuntui kuitenkin vähän tylsälle ja nopean oe mielipidemittauksen tuloksena tein mekkoon kukka applikoinnin. Päätin tehdä irtolehdet, kun ne on jotenkin eloisammat ja hauskat pienelle 2v:lle.



Ihan kiva pari mielestäni tästä tuli. Raidallisessakin mekossa on kädenteillä kantti. Kuvat on vähän huonosti otettu. Takaa tämä on tällainen painijatoppimainen rypytyksen kera.







Vielä mietin, että pitäisikö tuohon leppismekkoonkin applikoida vaikka leppäkerttu tai samanlainen kukka, mutta minusta se näyttää paremmalle ihan noin.Toivottavasti ovat myös saajien mieleen. Nyt pitäisi vielä viimeinen mekko väsätä ja yksi lahja pipo. Ja omallekin perheelle pitäisi ehtiä sitä sun tätä. (ensimmäinen postaus tunnisteella mekko)

9 kommenttia:

  1. kivat mekot. en olekaan tainnut vielä koskaan vierailla blogissasi.. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) Taitaa olla ensimmäiset mekot mitä oon ikinä tehnyt. Olisin pienemmästä ottanut sovituskuvan pjan päällä, mutta 1,5v alkoi jo kiljumaan kun sanoin että kokeileppa tätä mekkoa. :D

    VastaaPoista
  3. Tuo on tosi kiva malli! Mullakin on työnalla kaksi vastaavaa, ollut jo kolme viikkoa - ensin katkesi kaikki neulat, sitten reikiintyivät kankaat, viimeiseksi lörpähtivät kantit joilla yritin resoria korvata. Äh! Pitäis ottaa asiakseen ommella/korjata/säätää mekkoset loppuun.. =)

    VastaaPoista
  4. Voi ei Annukka! Oikeen kovanonnen mekot siis. :D Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistuu ilman vastoionkäymisiä. :) Mut nää on toisiaan kivan malliset. :)

    VastaaPoista
  5. Kauniit mekot, tosi kiva tuo kukkakoriste! Mekkoja olisi mukavaa ommella itsekin, toivottavasti saisin pian aikaiseksi :)

    VastaaPoista
  6. Näitä on ihasteltu ja kehuttu monen monta kertaa! Ihan lempparit :) Kiitos!! <3

    VastaaPoista
  7. Kiva kuulla, että tytöt tykkäsivät. :) Tuli sitten kunnon kelitkin niden myötä. ;D

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit. :)