22.11.2012
Treiden kokeilua
Tykkään tereistä raglan hihoissa. En ollut koskaan ennen tehnyt sellasia niin päätin kokeilla. Housut ja paita on eri kankaista, kun samaa ei riittänyt molempiin. Joustofroteeta kumpikin kuitenkin. Paidan kangas on Royalilta. Housujen taas kaapin perukoilta.Eipä tämäkään ollut niin vaikeaa kun annoin itseni ymmärtää. Miksiköhän sitä tekee asioista vaikeampaa, kuin ne oikeasti ovat.
Rillipöllöpaita on meillä ihan lemppariksi tullut. Sille tein kaveriksi haaremit ob:n kaavalla.
Tuleva perheenjäsenkin sai taas uutta. Body olkapäällä olevalla neppilistalla samalla kaavalla kuin edelliset samanlaiset.
Potkarit samat kuin edelliset.
En tiedä sopivatko nämä yhteen, mutta yhteiskuva tuli kuitenkin otettua.
Yhdessä en pidä ainakaan jos tulokas on poika. :D
Kokeilin tällaista keksi reseptiä. Meidän keliaakikko keksihiiri ei psytynyt näitä syömään, joten näitä jäi jopa pari syömättä.
15.11.2012
Huputonta
Talvella haalarin alle laittaa mielellään jotain huputonta, että ei tule sellainen kolmen hupun kerros. No eihän meillä sellaisia "huputtomia huppareita" ole. Sellainen siis piti tehdä ja tietysti housut seuraksi. Kaavana käytin ihan tavallista hupparin kaavaa ja hupun tilalle laitoin kauluksen. Velour on kvk:sta, resori on tilattu ajat sitten jostain ja vetoketju on Royalilta.
Taakse piirsin lumilautailuaiheisen applikaation.
Taakse piirsin lumilautailuaiheisen applikaation.
Itselle tein tosimummon ohjeella tuubihuivin.
Tämä menee juuri sopivasti kaksi kertaa ympäri. Tämä kangas oli löytö EK:n palalaarista. Ihan kiva, mutta jatkossa pestävä erikseen. Päästi nimittäin tosi paljon väriä ja sain toisen kankaan pilalle sen vuoksi.
8.11.2012
Talvi yllätti applikoijan...
Syksyinen applikointi oli pitkään paitaan ommeltuna, mutta paitaa en saanut aikaiseksi kasata. Kun vihdoin sain sen ommeltua kasaan, niin satoi ensilumi. Paidan kangas on jäämä angry birds piposta.
Itselle sain aikaiseksi myös paidan kankaiden yönä Fabriinasta tilatusta maxi dotsista ja samasta paikasta tilatusta resorista.
Tässä on kiva kaula-aukko, josta ei tietenkään ole yhtään kuvaa, mutta yritetään muistaa lisätä sellainen. Kaavaan olen ottanut vhän mallia yhdestä lempipaidastani. Tai en edes piirtänyt kaavaa, vaan leikkelin suoraan kankaan. Olisi ehkä kannattanut nimittäin tästä tuli juuri sopiva. No tällä hetkellä vähän ehkä kiristää keskivartalon kohdalta, mutta onneksi se on ohimenevää.
Tällainen pieni settikin tuli tehtyä
Apilabody samalla ob:n kaavalla kun edellinenkin neppilista body. Kangas on kvk:sta.
Keltaiset joustofroteiset potkarit on tehty kaavalla, jonka löysin vanhoista kaavakokoelmista. Harmikseni en ole kirjoittanut mistä lehestä kaava on enkä ole edes piirtänyt, kun tämän yhden koon. Tällaisten kaava siis hakusessa.
Hyvin passaavat yhteen nämä. Hyvän ja istuvan potkareiden kaavan kun löytäisi vielä pienessä koossa niin olisi kiva tehdä ihan pikkuriikkisiä vaatteita.
7.10.2012
Tein sen!
Tartuin haasteeseen kauhuissani. Olen vältellyt takin tekoa kuin ruttoa. Se on niin vaikeaa ja kamalaa. Olihan siinä omat haasteensa, niinkuin kaikessa uudessa, mutta tein sen. Kaava ei ehkä ollut paras näille materiaaleille, koska hihoista tuli hiukan ahtaat, mutta ei kauppatakin alla paljoa tarvitse ollakaan vaatetta. Jos joku vielä epäröi takin tekoa, niin rohkeasti vaan puuhaan. Ei tämä niin tämä niin vaikeaa ja kamalaa ollutkaan! Päälikangas on Ikean ja vuori on äidin kätköjen tikkivanuvuori ja vetoketjun olen joskus tilannyt Royalilta. Resoriksi valitsin valkoisen. Kaavana ob 6/2011 Reindeer Safari, johon lisäsin resorit hihoihin. Himpun olisi saanut olla myös pidempi, vaikka taisin tehdäseuraavan koon pituudella
Taakse valitsin puput ja peuran.
Ja eteen valitsin ketun.
Sain jopa pari sovituskuvaa napsittua. Helppoa se ei ole tuon ikäisen kanssa, kun ei jaksaisi millään olla paikallaan, kun äidillä on niin hidas kamera. Tässä pahtaiten onnistunut.
Lisäksi tein ihanasta norsukankaasta taas jotain. Nyt paita pääsi neppilista paidaksi. Ensimmäinen versio samasta kankaasta sai listan sivuun. Toisella kertaa sain sen keskelle. :D Kangas Ikasyriltä. Kaava Ob 1/2012
Kaveriksi paita sai haalarihousut. Näissä oma kaava. Kangas on Hannan kankaan sinapin värinen joustofrotee.

Tunnelmallista syksyä kaikille!
1.10.2012
Jotain uutta ja pientä
Oe haaste tehdä neljä uutta ompelusta ob:n lastenkaavoilla sai minut vihdoinkin irti trikoo paidoista. Kuten lupasin jotain vähän erilaisempaa. Bodyt ei paidoista ulkonäöllisesti nyt hirveästi eroa, mutta ompelullisesti (onkohan tuo edes sana) eroaa kyllä. Eli tartuin haasteeseen ja surautin kolme erilaista bodya ja yhden lakin.
Koska nämä olivat kaavakokeiluja tein ylimmät sellaisesta kankaasta josta en erityisemmin enää tykkää. Keskimmäisen kangas taas nyppääntyy ja vanuu (joka harmittaa eniten siksi, koska ehdin tehdä jo lahjaksi siitä nutun). Viimeisin taas oli niin ihanaa ja halusi päästä juuri tuohon bodyyn niin pakkohan se oli valita. Ois ehkä voinut silittää ennen kuvien ottamista, mutta kun mä inhoon silittämistä, enkä oo koskaan ennenkään kuvia varten mitään silittänyt. Voi miten pieniä nää onkaan. <3
![]() |
| Trikoobody koko 62 ob 1/06 ei muutoksia |
![]() |
| Happy Squirrel Ob 1/12 koko 62 ei muutoksia |
Koska nämä olivat kaavakokeiluja tein ylimmät sellaisesta kankaasta josta en erityisemmin enää tykkää. Keskimmäisen kangas taas nyppääntyy ja vanuu (joka harmittaa eniten siksi, koska ehdin tehdä jo lahjaksi siitä nutun). Viimeisin taas oli niin ihanaa ja halusi päästä juuri tuohon bodyyn niin pakkohan se oli valita. Ois ehkä voinut silittää ennen kuvien ottamista, mutta kun mä inhoon silittämistä, enkä oo koskaan ennenkään kuvia varten mitään silittänyt. Voi miten pieniä nää onkaan. <3
29.9.2012
Kukkuu
Ennen pelkäsin taskuja, mutta kun innostuin niitä kokeilemaan ja eivät olleetkaan vaikeita, niin oli pakko kokeilla tuollaisia päälikaaritaskujakin. vähän jäi ohut frotee kurttuun, mutta muuten ihan hyvin onnistui.
Tässä vielä lähikuva taskusta:
Tuosta kuvasta näkee myös uudet hienot merkkini joita tilasin Sominelta. :) Ihan itse suunnitelin logonkin.
Seuraksi housut sai apina paidan ruskeilla hihoilla. Paidasta ei ole kuvaa erikseen ja sovitus kuvatkin olivat kaikki tällä kertaa tällaisia:
Äitiä on kiva mennä piiloon kun kamera kaivetaan esiin ja välillä kurkia kukkuu ja testata äidin kameran nopeutta. :D Poika voitti tällä kertaa. ;)

27.9.2012
Syksyn värejä
Tämä kettu ja hanhi kangas on llut kaapissa jo piiiiitkään. Nyt se sitten huuteli sieltä, että olisin aika syksyn väristä, tee minusta jotain. No paitahan siitä tietysti tuli, kun en osaa muutakaan trikoosta tehdä (pipojen lisäksi). Vinkkejä trikoo vaatteisiin? :) Ja seuraksi syksyisen oranssit velourhousut. Velour on kaiketi kvk:sta ja trikoo on tosiaan niin vanhaa etten muista enää. (miten niin liian isot varastot)
Paitaan yrtin tehdä tuollaista valehalkiota, mutta se ei mennyt ihan niin kuin piti. Mutta sain oheita seuraavaa varten ja odottelen jo milloin pääsisin sen toteuttamaan.
Koska näitä paitoja tulee niin helposti, niin pari paitaa lisää tuli ihan vanhalla halkiottomalla tavalla.
Tämä kangas on myös marinoitunut jo kauemmin kaapissa. tästä tuli myös bokserit, mutta niitä ei ehdi kuvata, kun ovat jatkuvassa kayttökierteessä.
Alkaako paidat jo kyllästyttämään? :D Seuraavaksi paininjalan alla odottaa jotain vähän sentään edes erilaista.

Mopot on ihan suosikki meidän mopopojalla. "Popo! Popo!" kuuluu vaan kun paitaa katsellaan. Tämä trikoo on kv:ksta.
Tämä kangas on myös marinoitunut jo kauemmin kaapissa. tästä tuli myös bokserit, mutta niitä ei ehdi kuvata, kun ovat jatkuvassa kayttökierteessä.
Alkaako paidat jo kyllästyttämään? :D Seuraavaksi paininjalan alla odottaa jotain vähän sentään edes erilaista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)